jeren ja iinan tarina
Meidän yhteinen matka alkoi kesällä 2023 Syvälahden lavalta. Jere oli lähtenyt ystävänsä kanssa ensimmäistä kertaa katsomaan, millaista lavatansseissa oikein on. Tanssikokemusta oli siihen mennessä kertynyt lähinnä soolotanssista ryhmäliikuntatunneilta. Iina taas oli käynyt keväällä parin kuukauden lavatanssikurssin, hurahtanut tanssiin ja käynyt kesän aktiivisesti lavatanssikursseilla ja lavoilla tansseissa. Kipinä ei tosin syttynyt aivan tyhjästä, vaan haave kilpatanssista oli kulkenut ajatuksissa mukana läpi elämän. Ujona nuorena ei ollut rohkeutta etsiä tanssiparia tai lähteä yksin kokeilemaan ja muutoinkin elämä vei muihin suuntiin. Niinpä haave jäi odottamaan sopivampaa hetkeä.
Meidän tavatessa tanssilavalla kumpikaan ei siis varsinaisesti osannut vielä tanssia. Kemiat kuitenkin kohtasi ja meillä synkkasi heti. Iina oli bongannut muutamaa viikkoa aikaisemmin syksyllä alkavan Tanssikoulu TanssiKympin paritanssin alkeiskurssin ja jonkin rohkeuden puuskan innoittamana kysyi kiinnostaisiko Jereä lähteä kurssille hänen kanssaan. Vaihdettiin yhteystiedot, Jere haudutteli ajatusta yön yli ja seuraavana päivänä ilmoitti lähtevänsä mukaan kurssille. Nopeasti kurssin alkamisen jälkeen kävi ilmi, että ilmassa oli muutakin kuin tanssin iloa. Parin viikon jälkeen lähdettiin yhdessä ostamaan Jerelle tanssikenkiä, ja kenkäostoksilta matka jatkui treffeille. Siitä se sitten lähti. Nyt meillä on kolme vuotta tanssia takana, joista kaksi vuotta tavoitteellista treeniä ja vuosi kilpailemista. Ja kolme vuotta yhteiseloa tanssiparketin ulkopuolella.
Ensimmäinen vuosi käytiin TanssiKympillä kerran viikossa alkeiskurssin tunneilla ja ohessa paikallisten yhdistysten lavatanssikursseilla. Opeteltiin askelia, rytmiä ja yhdessä liikkumista. Välillä onnistui, välillä ei, mutta hauskaa oli ja haluttiin koko ajan oppia lisää. Toisena vuotena mietittiin, että kehittymisen kannalta olisi hyvä keskittyä ainakin alkuun kunnolla joko lavatanssiin tai kilpatanssiin. Siitä treenikerrat ensin triplaantui ja sitten käytiinkin Tanssikympillä jo lähes päivittäin pari- ja soolotanssitunneilla, yksäreillä, kursseilla, leireillä ja useamman kerran viikossa itsenäisesti treenaamassa. Noin puolentoista vuoden tanssimisen jälkeen, tammikuussa 2025, Iina alkoi houkutella Jereä kokeilemaan kilpailemista. Jere oli aluksi hieman vastahakoinen, mutta lokakuussa 2025 asteltiin ensimmäistä kertaa kilpalattialle. Ja kuinkas sitten kävikään: Jere innostui kilpailemisesta lopulta vielä Iinaakin enemmän ja on meistä se, joka voisi käydä kilpailemassa vaikka joka viikonloppu. Keväällä 2026 reissattiinkin aktiivisesti ympäri Suomea kisoissa.
Kilpaileminen toi harjoitteluun mukanaan uudenlaista rytmiä ja erityisesti Iinan toivomaa systemaattisuutta. Kilpailut rytmitti kivasti treenaamista ja suuntasivat uuden opettelua. Vähitellen panostus ja tehty työ alkoi tuottaa tulosta taitojen kehittyessä, ja kisakevät huipentui toukokuussa tuplavoittoon kahdessa ikäluokassa ja nousuun vaativampaan D-luokkaan. Kesä ja alkusyksy treenattiin ahkerasti – välillä tuskan hiki otsalla – uusia, entistä haastavampia koreografioita ja kuvioita. Lokakuussa 2026, lähes päivälleen vuosi meidän ensimmäisistä kilpailuista, palattiin kilpalattialle. Ja voi sitä fiilistä, kun päästiinviimein astumaan kisalattialle oikeissa kilpatanssipuvuissa tanssimaan niitä kuvioita ja koreoita, jotka vielä muutama kuukausi sitten tuntui lähes mahdottomilta omaksua! Rakastetaan arjen perustreeniä, mutta kyllä kilpailureissuissa on jotain ihan erityistä: yhdessä reissaaminen, tiimikavereiden kannustaminen, muiden suoritusten seuraaminen ja niistä oppiminen. Yhdessä jännitetään, tsempataan, analysoidaan, iloitaan ja tuetaan toinen toisiamme.Me ollaan molemmat hieman introvertteja ja ujohkoja isommissa joukoissa ja vieraiden ihmisten kanssa. Meille olikin tärkeää, että Tanssikympillä on ollut alusta saakka lämmin vastaanotto ja ollaan aina tunnettu itsemme tervetulleiksi. Kaisu ja Joni ovat alusta saakka tsempanneet ja tukeneet meitä meidän tanssitaipaleella huomioiden meidän vahvuudet ja kehityskohteet. Parina me sovitaan yhteen ja täydennetään toisiamme, sekä tanssilattialla, että sen ulkopuolella. Iina on kuitenkin tavoitteellisempi ja analysoivampi, Jere taas musikaalisempi ja heittäytyvämpi. Iina rakastaa vakioita ja Jere taas syttyy lattareista. Myös kilpailijoina meillä on erilaiset tarpeet esimerkiksi valmistautumisen ja verryttelyn suhteen, mikä välillä kuumentaa tunteita. Kaisu ja Joni ovatkin pyrkineet parhaansa mukaan tarjoamaan meille apuja ja työkaluja aina ajankohtaisten haasteiden ja kipuilujen ratkomiseen, jotta voidaan kehittyä tanssijoina ja kilpailijoina (ja ihan ihmisinäkin) eteenpäin.
Tanssi on paitsi tuonut meidät yhteen myös tuonut meidän elämään valtavasti iloa. Tähänastinen matka ei ole kuitenkaan ollut pelkkää kevyttä liitelyä. Näin nelikymppisenä teknisen ja kovaa fysiikkaa vaativan lajin aloittaminen ei ole ollut aina helppoa. Eletty elämä näkyy ja tuntuu sekä kehon jäykkyyksinä ja kremppoina että psyykkisinä epävarmuuksina ja muureina, joita on päivä ja treeni kerrallaan pehmennytty, ylitetty ja murrettu unohtamatta kehon vahvistamista ja huoltamista. Tanssin kautta on ollut mahdollista eheyttää ja vahvistaa yhteyttä omaan kehoon. Treeneissä ja kilpailuissa on harjoiteltu näiden vuosien aikana askelten ja kehonkäytön ohella paljon myös rohkeutta, luottamusta, keskeneräisyyden sietämistä ja sitä, miltä musiikki ja liike tuntuu kehossa. Työtä on vielä paljon edessä, mutta suunta tuntuu oikealta.
Mikä paritanssissa sitten on kaikkein parasta? Meille se on ne hetket, jolloin kaksi ihmistä tuntuu sulautuvan yhdeksi ja liikkuu saumattomasti yhdessä musiikin tahtiin. Parhaimmillaan yhteyden löytyessä askelia ei tarvitse miettiä, liike alkaa virrata, musiikki tuntuu kehossa ja huomio siirtyy tekemisestä kokemiseen. Me ollaan nähty tanssista vasta pieniä häivähdyksiä siitä, mitä se hienoimmillaan voi olla: läsnäoloa hetkessä, tunteiden ilmaisua, yhteyttä toiseen ja rohkeutta olla oma itsensä. Muu maailma ja arjen murheet unohtuu. Meidän tanssimatka on vasta alussa, mutta jo nyt matkan varrelle on mahtunut lukemattomia tunteja treenisalilla, mukavia uusia tuttavuuksia, unohtumattomia hetkiä ja kilpailumatkoja, itsensä ylittämistä ja paljon naurua. Ja mikä tärkeitä, ollaan saatu jakaa kaikki tämä yhdessä. Siksi me palataan TanssiKympille päivä toisensa jälkeen.