Heidin tanssimatka

Haaveiluni tanssimisesta alkoi marraskuussa 1987, kun elokuvateattereissa ensi-illan sai Dirty Dancing elokuva. Isäni oli kuollut äkillisesti kaksi kuukautta aikaisemmin ja elokuvan läheinen isä-tytärsuhde muistutti omaa suhdettani isääni ja tanssissa oli jotain hyvin vangitsevaa. No, olihan se Patrick Swayze ihan komeakin 😉 En kuitenkaan koskaan uskonut, että voisin tanssia tai oppisin tanssimaan ja tämä ajatus esti vuosikymmenien ajan hakeutumisen tunneille. Ajattelin, että nolaan itseni ja haahuilen tanssisalissa kuin mikäkin toope. Katselin aina ihaillen esim. Tanssii tähtien kanssa ohjelmaa ja toivoin, että joku kaunis päivä lähtisin tunneille.

Elämä, opiskelut ja työt veivät mennessään ja huomasin ajattelevani useasti, että ”sitten, kun valmistun tai sitten, kun erikoistun”, sitten on eri tavalla aikaa hankkia harrastuksia, kokeilla tanssia. Kun sitten se hetki koitti, että sain erikoislääkärin paperit käteen, makasinkin kaksi päivää myöhemmin syöpäleikkauksessa ja tajusin, että sitä sitten kun elämää ei ehkä olekaan enää tarjolla. Sairastumisen myötä elämä muuttui paljon. Pitkät hoidot ja useat leikkaukset muuttivat vartaloa ja peilistä katsoi täysin uusi ihminen, niin fyysisesti kuin psyykkisesti.

Kun elokuussa 2025 työkaverini laittoi instaan lähtevänsä TanssiKympin Latin Ladies Basic tunnille, päätös lähteä mukaan oli enemmän kuin helppo. Ajattelin, että nyt en lähde yksin nolaamaan itseäni vaan saan tehdä sen rennosti työkaverin kanssa. Jo ensimmäisestä tunnista olin aivan myyty, vaikka ei sitä menoa tanssiksi voinut kutsua. Jokainen käännös ja askel oli haparoivaa, mutta halu oppia oli suuri. Kuulin yksityistuntien mahdollisuudesta ja ajattelin, että niillä voisin syventyä paremmin tekniikkaan.  Ensimmäinen yksäri Kaisun kanssa olikin jo sitten syyskuussa. Ensimmäinen tunti jännitti niin, että jalat melkein menivät alta. Jännitys kuitenkin osoittautui turhaksi. Kaisu ja Joni tuntuivat ymmärtävän vaativaa luonnettani erittäin hyvin ja, kun tunnit höystettiin vielä huumorilla ja naurulla, koin löytäneeni elämääni jotain erittäin merkityksellistä. Pikkuhiljaa rumbakävelyt ja painonsiirrot saivat kaverikseen jiven ja cha chaan rytmit, ja lopulta uskaltauduin kokeilemaan Jonin kanssa vakioita.

Nyt ensimmäinen vuosi tanssia on takana. En olisi koskaan voinut kuvitella kuinka paljon tanssi voi antaa. Tanssin avulla varsin rikkinäinen kehosuhde ja sairastumisen jättämät arvet ovat paranemassa. Mutta kyse ei ole vain tanssista. TanssiKympin ihana tunnelma, sydämelliset kanssatanssijat, uudet ystävät ja niin loistavat opettajat Kaisu ja Joni ovat tehneet tästä vuodesta unohtumattoman. Toivon, että tanssi jatkuu aina.

Now I´m having the time of my life.

Heidi